Keikat

Tulevat

World domination of slavery tour 2025

Syyllisyys-fest

1.2.2025

Syyllisyys-fest vol III, Tukikohta

Syyllisyys tulee kolmesti tai ainakin kolmannen kerran. Myös yhtye tulee taas ja jos ei tule niin menee mutta ei vielä mene liian pitkälle. Yhtye tutustui Huoneen syyllisen mies -poppooseen Syynirokin kähmässä ja yhteisten kuvioiden suunnittelu alkoi välittömästi. Tästä ensimmäisenä osoituksena Pahennustakki sai kutsun Syyllisyys-festeille, jonne se luonnollisesti mielellään menee.

Lisätietoa tapahtumasta löytyy ainakin FB-eventistä. Saapa nähdä mitä ihanaa Yhtye on festivaalikansan korvia varten suunnitellut. Sinne siis. Paikanpäältä on saatavissa myös uutta päheää musta-pinkkiä Pahennustakki-T-paitaa!

Menneet

16.11.2024

Ouluviisut, Kulttuurilaboratorio

Yhtye oli sen verran liukas liikkeissään, ettei WebMaster pysynyt mukana. Keikasta ei ehtinyt tulla kotisivuille keikasta mainintaa ennen kuin tapahtuma oli jo mennyt. Pahennustakki tyrkyttää itseään kaikkialle keikalle ja ei epäröinyt hetkeäkään saatuaan tiedon Melodi networkin järjestämästä laulukilpailusta.

Pitkällisen harkinnan jälkeen yhtye valitsi julkaisemattoman "Seinä" kappaleen, joka läpäisi tiukan karsinnan ja pääsi varsinaiseen kisapäivään. Kisassa kuultiin toinen toistaan parempia biisejä ja tällä kertaa suurimman suosion saavutti Petihead kappaleellaan "Mirror Break". Kivaa oli ja vaikka pettymys oli valju, elättelee yhtye toiveita pääsevänsä vielä vähintäänkin perintöprinsessaksi.

Seinä julkaistiin digisinkkuna Katan ja Katjan nimipäivänä 25.11. Biisin löytyy yleisimmistä suoratoistopalveluista.

14.9.2024

Klonkka, Oulu

Syksa sai, yhtye myös. Syyskuun puolessa välissä yhtye teki pohjanoteerauksen soittamalla maanpinnan alapuolella mainiossa Popup näyttämö Klonkassa. Illan polkaisi käyntiin mainio Veeti Nevasaari, ja tämän jälkeen yhtye soitti peräti tunnin mittaisen setin.

Keikalle saapuneet höristelivät korviaan, sillä yhtye soitti peräti viisi ennen kuulematonta kappaletta. Ensiesityksensäsaivat sellaiset hittibiisit kuin "Plantaarifaskiitti", "Seinä", "Maailman suurin huilu", "Talo" ja "Harmin paikka". Kyllä olisi kannattanut olla paikalla!

19.7.2024

Metsä, Oulu

Yhtye ei malttanut pysyä poissa Syynirokista tänäkään vuonna. Tällä kertaa yhtyeellä oli suuri kunnia avata festarihumu. Yhtye eikä yleisö pettänyt tälläkään kertaa ja meno oli mitä mainioin. Settilista muistutti hyvin paljon aikaisempaa nelifemman keikan vastaavaa mutta se ei menoa tuntunut haittaavan. Muutaman paikan biisin aikana yleisö intoutui jopa tanssimaan, minkä johdosto yhtye voi jatkossa käyttää itsestään nimitystä tanssi orkesteri. Yhtiön sai levyjä kaupaksi ennätysmäärän. Mahtisettiä siis!

45 Special

13.6.2024

45 Special, Oulu

Yhtyeen virallinen levynjulkaisukeikka järjestettiin legendaarisessa 45 Specialissa.

Mukana keikalla oli myös mainio Tornion syntymättömät ministerit.

Infinity World Tour 2023

Yhtyeen Infinity World Tour ajoittui lähinnä kesään 2023. Kolme kovaa keikkaa, joilla soitettiin enemmän tai vähemmän samoja biisejä, jotka hioutuivat lopulliseen muotoonsa keikoille reenatessa. Yleisöä paikanpäällä oli ihan kivasti ja yhtye saikin uusia Insta-seuraajia - mikä tärkeintä.

Puistopiknik

19.7.2023 9.8.2023

Puistopiknik, Hollilava, Oulu

Kun yhtye oli saanut kasaan setillisen biisejä, se alkoi tyrkyttää itseään moneen paikkaan keikalle. Hieman yllättäen Puistopiknikkejä operoiva Kelluva ry halusi yhtyeen esiintymään Hollipuistoon. Alun perin keikan piti olla heinäkuun 19. päivä mutta sääolot olivat sinä päivänä niin epävakaat, että keikka piti siirtää. Onneksi korvaava päivä löytyi helposti. Mikä parasta yhtye jakoi keikan mainion Veeti Nevasaari bandin kanssa.

Elokuun 9. päivä oli puolestaan aurinkoinen ja kuuma. Yhtye soitti jo tutuksi tulleet hittibiisinsä joskin jättäen Raukkauden kiertolaiset -rallin encoreksi. Paikanpäällä oli paljon yhtyeen jäsenten ystäviä ja sukulaisia mutta oli paikalle saapunut myös entuudestaan tuntemattomia musiikin ystäviä. Toivottavasti pitivät.

15.7.2023

Metsä, Oulu

Luonnonkauniista Jolos-järven rannasta yhtye siirtyi metsän siimekseen tuottamaan ääntä Syynirock-festivaaleille. Mahtavissa puitteissa yhtyeen kelpasi soitella. Juho ei tällä kertaa ollut triplabuukannut itseään, joten lauteilla nähtiin ensimmäistä kertaa täysi vahvuus. Syynirockin maine mahtavasta meiningistä ja innostuneesta yleisöstä ei tälläkään kertaa pettänyt ja yhtye nautti soittamisesta täysin rinnoin.

Settilista oli aikalailla samanlainen kuin Joloksen keikalla poislukien salaiset ylläribiisit.

  1. Silakkaetsivät
  2. Ykköstykkässyy
  3. Kari
  4. Kuoleman tuulet
  5. Salaattijuusto
  6. Y20k
  7. Paha sana
  8. Säilykeliha
  9. Raukkauden kiertolaistet
  10. Magneettiset navat
Encorekin taidettiin kuulla mutta siitä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Kuvia:

1.7.2023

Jolos, Ylikiiminki (yksityiskeikka)

Infinity World Tour 2023 käynnistyi Joloksella. Syntymäpäiviä juhlistava juhlakansa herätti Pahennustakin. Yhtye hoiti ensimmäisen esiintymisensä kunnialla ja sai yleisöltä jopa kehuja. Isoin osa yhtyeestä jäikin keikan jälkeen paikan päälle paistattelemaan suosiossa ja laulamaan karaokea. Juholla oli päälekkäinen buukkaus Tuska-festivaaleilla. Eli kuten sanonta kuuluu kaikki takit eivät olleet lavalla. Tämä virhe tullaan korjaamaan myöhemmin.

Ensiesityksensä saivat ainakin kappaleet: Kari Runk, Silakkaetsivät ja aavikon salaisuus, y20k, Säilykeliha ja Raukkauden kiertolaiset. Nämä kappaleet löytyvät jonkinlaisina versioina myös yhtyeen demolta Soundcloudista. Ainakin Raukkauden kiertolaiset on saanut päivitetyn rakenteen ja yhden kertsin lisää. Pahennustakki esitti myös neljä once-in-a-lifetime-yllätyspläjäys-biisiä mutta ne jääköön yhtyeen ja yleisön väliseksi salaisuudeksi ikuisiksi ajoiksi. Yleisöä hellittiin myös uudemmalla, julkaisemattomalla, tuotannolla. Tarkkakorvainen kuulija saattoi kuulla myös kappaleet: Paha sana, Magneettiset navat ja Ykköstykkäyssyy. Mahtisettiä siis!

Kuvia: